Uuniohrapuuro ja marjakeitto

Hauduta puuro uunissa, tarjoile marjakeiton kera

Uuniohrapuuro
Kuva: Timo Viljakainen

Uuniohrapuuro

1 l maitoa
1,25 dl rikottuja ohrasuurimoita
(2–3 omenaa, 4 dl raasteena)
0,5 tl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa

Laita kaikki aineet vuokaan, sekoita.

Kypsennä 175 asteessa uunissa noin kaksi tuntia tai pakkauksen ohjeen mukaan.

Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Tarjoa kanelin ja maidon tai marjakeiton kanssa

    Marjakeitto

    6 dl vettä (5 + 1 dl) tai laimeaa mehua
    noin 1 dl sokeria
    3 rkl perunajauhoja
    noin 500 g pakastemarjoja

    Sekoita kattilassa sokeri ja 5 dl vettä tai mehua. Lisää mielellään hieman vähemmän sokeria, ettei keitosta tule liian makeaa. Lisää lopussa enemmän sokeria, jos kaipaat lisää makeutta.

    Sekoita perunajauhot ja 1 dl kylmää vettä ja lisää kattilaan.

    Kiehauta keitto koko ajan sekoittaen.

    Kun seos on sakeutunut, lisää joukkoon marjat ja jatka kiehauttamista koko ajan sekoittaen. Kaada marjakeitto kulhoon ja ripottele pinnalle ohut kerros sokeria, jottei keiton päälle muodostu kalvoa.